Huomenna on taas äitienpäivä. Jo viides minulle! Aika on mennyt hurjan nopeasti, ajasta ennen lapsia on vielä jonkinlainen käsitys muistissa. Muuten aika menee kolmen lapsen kanssa kuin siivillä, aina jotain murehtien.

Huomenna menemme ensin kirkkoon, esikoisen kerhoryhmä esiintyy siellä. Tosin Esikko jo sanoi, ettei aio mennä laulamaan. Lahjoja kai on luvassa, ainakin kerhossa on askarreltu jotain ja kuulemma hoidossakin. Jännityksellä odotan aamua noiden lahjojen suhteen..

Iltapäivällä haluan ulos syömään, mutta paikkaa en ole vielä päättänyt. Kun itse keksin hyvän paikan, siellä ei ole lapsille mitään järkevää ruokaa tarjolla, mutta en haluaisi kyllä mennä minnekään heseenkään syömään. Esikko tosin jo valisti Pikkuperhanaa, että menemme Hesburgeriin, kun kuuli, että menemme jonnekin syömään. 

Oikein hyvää Äitienpäivää!

Lasten hoitotäti on kipeänä, joten olemme koko sakki kotona. Isommat lapset ovat koko ajan toistensa kurkuissa kiinni ja ilmassa on pientä nahinaa jatkuvalla syötöllä. Esikko valitteli aamulla mahaansa, ja yleensä moinen on johtanut saman tien oksenteluun, mutta ainakaan vielä ei ole tarvinnut oksentaa. Iltapäivällä olisi päiväkerho, katsotaan, pääseekö Esikko sinne.

Pikkuperhana ja minä olemme yskässä. Viime yö meni itseltäni yskiessä ja kuunnellessa lastenhuoneesta tulevaa louskuntaa. Lisäksi hartiani ovat jumissa, enkä jaksa nyt keksiä mitään isompaa aktiviteettia jo valmiiksi nurruisille ipanoille. Mieli tekisi vain oikaista sohvalle, mutta kun se on varattu jo. Muksut katsovat dvd:ltä muumianimaatioita.

Piristyisiköhän olo yhtään, kun välipalaksi on tuoretta rahkapiirakkaa?

yli kuukausi edellisestä postauksesta. Harvakseltaan näköjään tämä blogi päivittyy, arjen rutiinit pitävät minua tiukasti otteessaan. Ja mitä sitä niitä samoja pyykinpesuja ja kauppareissuja jokaista erikseen raportoimaan.

Elämä on mennyt samoilla raiteilla kuin ennenkin. Olemme olleet jopa terveitä, ja nuorineiti kasvaa ja kehittyy. Kuulemma mitään mainittavaa haittaa ei pitäisi olla keskosuudesta jäänyt. Kovin on sosiaalinen tyttö, viime neuvolakäynnillä terveydenhoitaja ihaili. Kiintymyssyhdekin alkaa pikkuhiljaa kehittyä, tyttö osaa jo erottaa äidin muista. Ihanaa :)

Isommat lapset ihailevat ja pusuttelevat vauvaa. Kysyin hiljan, olisiko kivaa, jos meille tulisi vielä neljäs vauva. Molemmat muksut olivat ihan innoissaan, mutta tyytyivät sitten siihen, että saavat tehdä isoina niin paljon vauvoja kuin haluavat.

Olen lueskellut Elinaisen blogia, ja tunnistan täysin kirjoituksista viime kevään aikaiset tuntemukseni. Miten sitä voi tuntea niin samalla tavalla menetyksen jälkeen. Koko elämä heittää häränpyllyä muutamissa sekunneissa. Ihan uskomatonta, eikä sitä olisi yli vuosi sitten vielä uskonutkaan. Miten maailma voi romahtaa ihan varoittamatta.

Jotain hyviäkin uutisia sentään, nuorimmainen painaa jo yli viisi kiloa ja sai tällä viikolla rokotukset. Otimme hänelle myös rota-rokotteen, mitään ylimääräisiä sairasteluja ei enää kaivattaisi tässä perheessä.

Ajelin tänään laumani kanssa mummin luo pitkästä aikaa. Maisema oli ihanan talvinen, puut notkuivat märän lumen painosta ja kuva oli kuin postikortista. Kuuntelin samalla rokkia (ja lapset hoilasivat omia versioitaan lastenlauluista), ja huomasin, että minähän olen onnellinen. Pitkästä aikaa mieli on positiivinen. Kaiken tämän jälkeen olen kuitenkin elossa. Ja vaikka yksi lapsi on joukosta poissa, olemme me muut kuitenkin hengissä.

Edellinen pohjani hävisi bittiavaruuteen, mutta siihen on ilmeisesti ollut syynsä. Siksipä nappasin uuden pohjan täältä. Kuvaa meikäläistä muuten, paitsi tuon mahan osalta :)